Selkärankareuman ensioireet
Juhannuksena 2010 juttelin tuttavani kanssa hänen nivelreumastaan ja ensioireistaan. Hänellä ensioireena oli ollut mm. päkiäkipu. Heinäkuun alussa 2010 olin lähdössä työmatkalle Amsterdamiin ja ennen reissua toiseen jalkaterääni alkoi tehdä kipeää, varsinkin aamuisin. Luulin sitä plantaarifaskiitiksi. Seisomatyön vuoksi olin saanut myös tällaisen vaivan. Kävin ostamassa vielä ennen reissua ”väljemmät” kengätkin (päkiäkivun vuoksi) matkaa varten.
Matkalla ollessa, vasen polvi turposi niin suureksi, että löysät pellavahousut muuttuivat slim fit -mallisiksi. Käveleminen oli tuskaa, sillä päkiäkipu alkoi jo ensinmäisenä matkapäivänä. Muistan, kun sanoin työkaverille, että minun olisi paras jäädä hotellille lepäämään, sillä minua väsyttää ihan hirveästi. Kollega suostutteli minut kuitenkin lähtemään kaupungille. Näin tein, ja se oli virhe. En totellut omaa sisäistä ääntäni.
Olimme varanneet työreissun jälkeen pari lisämatkapäivää, kahden työpäivän sijaan olimme siellä viisi päivää. Laahustin kollegan perässä paikasta toiseen. Illalla pidin särkevää ja turvonnutta polvea kylmän suihkun alla tuntikausia. Tällä matkalla tuli myös toinen silmätulehdus. Etsimme paikallisen silmälääkärin ja sain tipat. Kotiin palattuani mittasin kuumeen, sillä olo oli senmmukainen. Kuumetta oli lähes 40 astetta, mutta muita flunssan kaltaisia oireita ei ollut. Tiesin, että nyt on joku muu kyseessä. Otin maksimiannoksen särkylääkettä ja varasin seuraavalle päivälle terveyskeskukseen ajan.
Onnekseni oli heinäkuu ja oma tk-lääkärini oli lomalla. Hänkään ei ottanut minua enää tosissaan. Tulin kai liian tutuksi erilaisten vaivojeni kanssa vuosien varrella. Lääkäri oli nuori kandi, joka laittoi minut kaikkiin mahdollisiin tutkimuksiin. Hän totesi, että ei itse tiennyt mikä tällaiset oireet aiheutti. Hän laittoi minulle lähetteen uudelleen myös reumapolille. Valitettavasti reumapoli oli suljettuna heinäkuun ajan, joten sain ajan vasta elokuulle.
Jäin sairaslomalle, sillä en pystynyt enää edes kävellä. Kotona konttasin paikasta toiseen. Polviini tuli kovettumat viikkojen konttaamisesta. Loppuajasta käytin mieheni lentopalloon tarkoitettuja polvisuojia joka päivä.
Selkärankareuman lääkitys
Pääsin reumapolille elokuun alussa. Valitettavasti aika oli samalle lääkärille, jonka vastaanotolla olin pari vuotta sitten käynyt (tuloksetta). Edellisiltana ennen lääkäriaikaa rukoilimme äidin kanssa, että ko. lääkäri ottaisi minut tosissaan tai sitten lääkäri vaihtuisi kokonaan.
Menin aamulla hyvissä ajoin polille kainalosauvojen avulla liikkuen. Hoitaja tuli hakemaan minua noin 15min ennen vastaanottoaikaani. Hän kertopi, että: Lääkärini olikin huomannut minun ilmoittautuneen ja voisi ottaa minut jo vastaan. Hämmästyin, sillä tämä lääkäri, jolle aika oli ja jolla olin aiemmin käynyt, tuli aina myöhässä. Edellisellä kerralla olin päässyt vasta 45min päästä vastaanotolle. Hoitohuoneeseen mentäessä hoitaja totesi; ”Ei kai sinua haittaa, mutta aamulla lääkärisi vaihtui jostain syystä yhtäkkiä. Nyt sinulla on uusi lääkäri!” Huokaisin kiitoksen, sillä tiesin, että rukoukseeni oli vastattu.
Astuin sisään kainalosauvojen kanssa ja uusi lääkäri hetken haastateltuaan pyysi tutkimuspöydälle. Heti vilkaistuaan paisuneita, kipeitä ja turvonneita makkaravarpaitani, hän totesi, että selvä tapaus. Sain siltä istumalta reumalääkkeet ja diagnoosiksi spondylartropatia. Reumalääkkeenä aloitettiin kortisonikuuri tabletteina sekä trexan ja salazopyrin. Lääkäri lupaili, että syyskuussa pääsen palaamaan töihin ja voin siltä osin jatkaa normaalia elämää. Näin tapahtui.
Olin sairaslomalla seitsemän viikkoa, jonka jälkeen pystyin palaamaan takaisin myyjän (seisoma)työhön. Olin todella kiitollinen, että sain näin ihanan lääkärin. Esitin toiveeni, että saisin jatkossakin käydä hänen vastaanotollaan. Tähän päivään saakka olen aina saanut loistavaa palvelua tuolta ammattitaitoiselta lääkäriltä. Olen kiitollinen hänelle empaattisesta kohtelusta ja avusta, joita olen saanut, kun oireet ovat uusineet, lääkityksestä huolimatta.
Diagnoosi, vaikka ymmärsin sen olevan loppuelämän sairaus, oli minulle helpotus. Tiesin, että minua vaivasi jokin. Oireitani ei voitu hoitaa mitenkään. Saadessani ensimmäisen diagnoosin, sain oireita helpottavat lääkkeet. Diagnoosi tarkentui vasta vuonna 2012 vaikeaksi selkärankareumaksi. Tuolloin otetuissa kuvissa näkyi ensimmäiset muutokset selkärangassa. Alimmat nikamat olivat luutuneet yhteen. Vuonna 2010 otetut kuvat olivat vielä siltä osin olleet ”puhtaat”. Verestä ei löytynyt reumatekijää, ainoastaan HLA-B27 –antigeeni.
