Uni, palautuminen, mieli, taide, ihmissuhteet, terveys, ravinto, luonto, liikunta…

Tervetuloa

RIITTÄVÄELÄMÄ.FI

- sivustolle

Tule mukaan yhteiselle tutkimusmatkalle hyvinvoinnin pariin!

Arvot

Uteliaisuus

Uteliaisuus on uuden oppimista ja perusedellytys itsensä kehittämiselle. Se on innostusta uutta tietoa tai kokemusta kohtaan. Ympäristön, ihmismielen ja ilmiöiden tutkiminen henkilökohtaisella tasolla on osa uteliaisuutta, jota haluamme olla vahvistamassa.

Joskus on mentävä kauaksi, nähdäkseen lähelle. 

Yhteys

Yhteyttä on monenlaista ja sitä voi kokea eri tilanteissa. Ihmisten välisen yhteyden ja vuorovaikutuksen tutkiminen on mitä mielenkiintoisin oppimispolku. Yhteys on sitä, että osaa arvostaa ympärillä olevia asioita ja ihmisiä, mutta myös itseään. 

Tulla lujaksi, pysyä pehmeänä. Siinä on haavetta kylliksi yhdelle elämälle.

– Tommy Tabermann

Rohkeus

Rohkeus on itsensä toteuttamista, uskoa omiin unelmiinsa. Rohkeutta ei ole se, että ei pelkää, vaan se, että pelkää, mutta uskaltaa silti. Rohkeus arvona kertoo siitä, että uskaltaa kohdata asioita avoimesti ja tutkia maailmaa erilaisista näkökulmista. 

Ole itse se muutos, mitä maailmalta odotat.  

– Mahatma Gandhi

Minusta

Heli

Olen 37v keskisuomalaistunut kahden pienen lapsen äiti. Lukioajoista lähtien minua on kiinnostanut psykologia, liikunta ja erityisesti vuorovaikutus erilaisten ihmisten välillä. Kaveripiirissäni olen saanut lempinimen keittiöpsykologi, sillä rakastan kuunnella ihmisiä ja tutustua heidän elämäntarinaansa.

Ihmismieli on mielestäni loputtoman mielenkiintoinen aihealue tutkisteltavaksi. Elämänkokemuksen myötä kiinnostuin myös unen ja ravinnon vaikutuksesta terveyteen. Viime aikoina olen tutkinut erityisesti mielen voimaa. Miten voimme edesauttaa uuden oppimista, vaikuttaa vanhoihin, meitä rajoittaviin uskomuksiimme ja kehittää hyvinvointiamme tietoisuustaitojen avulla. Tiivistettynä voin siis todeta, että olen hurahtanut kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin tutkimiseen maaseudun kasvatin silmin.

Rakastan oppia uutta ja kehittää itseäni, lukeminen on yksi lempiharrastuksistani. Vuosien saatossa olen oppinut, että tärkeintä on kuitenkin säilyttää yhteys itseensä: omiin tarpeisiin, tunteisiin ja omien arvojen mukaiseen elämään. Vasta sen jälkeen pystyy avoimen rehellisiin ja läheisiin ihmissuhteisiin. Tällaista rakentavaa kommunikointia (palautteen antamista ja vastaanottamista) saan harjoitella päivittäin lasteni ja mieheni avustuksella. Tällä oppimismatkalla olen loppuelämän, joten yritettävä nauttia vain kyydistä parhaansa mukaan.

"Kyky ihmetellä on uudistumisen ja oppimisen lähtökohta"

Seuraa meitä sosiaalisessa mediassa:

This error message is only visible to WordPress admins

Error: No connected account.

Please go to the Instagram Feed settings page to connect an account.

Ota yhteyttä