Tommy Hellsten kuvaa Oivalluksen kynnyksellä* kirjassaan lyhyiden aforismien kautta elämän moninaisuutta tarkastellen sitä useasta näkökulmasta eri elämänvaiheissa. Tässä on kootut suorat lainaukset Tommy Hellstenin Oivalluksen kynnyksellä* -kirjasta, jotka puhuttelivat minua. Suosittelen lämpimästi tutustumaan kirjaan, ja poimimaan ylös omat suosikkikohtasi.
Mitä on intuitio? Se on mielen keskustelua sielun kanssa. Järki peittää intuition, jolloin järjen hallitsema ihminen ei ymmärrä sellaista, mitä ei voi järjellä selittää. Intuition seuraaminen on sitä, että omaa herkkyyden kuulla ja nähdä järjen taakse. Intuitio on rohkeutta toimia, jopa silloin, kun teot vaikuttavat järjenvastaisilta. Vaatii rohkeutta olla viisas, vaatii rohkeutta uskoa intuitioonsa.
Ihminen, joka ei halua kohdata menneisyyttään, elää siinä. Itsensä tiedostaminen vapauttaa menneisyydestä ja antaa kyvyn elää elämää tietoisena myös muista. Itsensä ja muut tiedostava ihminen on vapaa elämään tässä ja nyt.
Seuraa sydäntäsi ja odota, että jotain hyvää tapahtuu. Kun hetki koittaa, toimi rohkeasti, ota riski ja pane kaikki yhden kortin varaan.
Ihminen joka elää tässä ja nyt, elää ikuisuudessa, ajattomuudessa. Kun elää ajattomuudessa, ei ole aikaa. Kun ei ole aikaa, ei ole kiirettä.
Elämän pitää ottaa tosissaan, niin tosissaan, ettei anna sen valua turhanpäiväisyyksiin.
Elämässä ei pidä takertua mihinkään, ei edes hyvään. Elämä on matka, jossa on uskallettava luopua entisestä, jotta voisi astua uuteen.
Isovanhemmat edustavat hitautta, jatkuvuutta ja yhteisöllisyyttä, kaikkea sitä, minkä puutteessa me nykyään elämme.
Monet tarvitsevat kiirettä ja ylivirikkeisyyttä, jotta heidän ei tarvitsis pysähtyä. Jos he pysähtyisivät, he saattaisivat joutua kasvokkain itsensä kanssa.
Mitä tapahtuu tunteille, joita ei käsitellä? Ne syväjäädyttävät, ne jäävät asumaan ihmisen sisälle ja odottavat sitä, että joku ne näkisi. Kun kukaan ei näe niitä, ei pysähdy niiden äärelle eikä ota niitä vakavasti, ei itsekään osaa sitä tehdä. Tunteet menettävät rakkauden ja ne tulevat sidotuiksi häpeään. Ihminen tulkitsee sisimpänsä häpeästä käsin. Hän ei ymmärrä voivansa huonosti, vaan hän kokee olevansa huono.
Liian kipeät ja pelottavat muistot siivotaan pois. Ne tungetaan monen muurin ja salvan taakse ja säilötään sisimpään. Sitten ajatellaan, että hyvä, päästiin niistöä. Tällöin ihminen on tuomittu juoksemaan itseään pakoon lopun elämänsä.
Keho ymmärtää sellaista, mistä järjellä ei ole mitään käsitystä. Keholla on kyky tehdä itsensä huomatuksi niin kovaan ääneen, ettei sitä saata olla kuulematta.
Matkusta oman persoonan juurille kaikkien haavojen ja kipeiden kokemusten aiheuttamien tunteiden läpi. Ymmärrä tunteiden alkuperä, tunne tunteet ja ilmaise ne. Tule uudestaan lapseksi, toisen ihmisen ja oman rakkautesi ympäröimänä. Tuliaisena on oma persoona.
Ihmisen tulisi elää kuolema silmiensä edessä. Ei peläten kuolemaa vaan tuntien kunnioitusta elämää kohtaan. Kunnioitusta, joka saa ottamaan elämän todesta, heittäytymään siihen kauheaan ja kiehtovaan pyörremyrskyyn, jota elämäksi kutsutaan.
Sisäinen koti seuraa ihmistä, minne hän meneekin. Se saa hänet tuntemaan olevansa aina perillä.
Kuten kasvi, ihminenkin tarvitsee kasvualustan, kodin, yhteisön, johon hän kuuluu ja jossa kaikkia on riittävän samanlaista tarpeeksi kauan.
Muut ihmiset suhtautuvat meihin siten kuin me suhtaudumme itseemme. Jos me mitätöimme itseämme emmekä arvosta itseämme, silloin me siedämme sitä, että muut kohtelevat meitä huonosti.
Kiltteys nousee siitä, ettei uskalla viedä tilaa omana itsenään. Kiltin ihmisen suurin ongelma on viha. Viha, jota ei ilmaise, muuttuu ajan myötä tiedostomattomaksi vihaisuudeksi ja lopulta katkeruudeksi. Kiltteys oman itsensä kustannuksella johtaa vääjäämättä katkeruuteen.
Kun rohkenen sanoa ”ei”, se merkitsee, että persoonani alkaa syntyä ja on tulossa jotakin, mikä ei ole riippuvainen muiden hyväksynnästä. Silloin olen alkanut etsiä rakkautta sisimmästäni sen sijaan, että etsisin sitä itseni ulkopuolelta.
Sanomalla ”ei” vedän omat rajani. ”Tästä alan minä, minä tarvitsen tilan, otan oman paikkani, olen olemassa. Et voi kävellä lävitseni etkä ylitseni. Sinun on kierrettävä minut.”
Oman tahdon ilmaiseminen ja tiedostaminen on merkki siitä, että ihmisellä on identiteetti, että hän tietää, kuka on.
Helmet eivät lakkaa olemasta helmiä vain siksi, ettei siat niitä arvosta.
Se, että ottaa tunteensa tosissaan ja hyväksyy ne, ei tarkoita sitä, että heittäytyisi niiden vietäväksi. Ihminen joutuu tunteidensa vietäväksi, kun ei tiedosta niitä.
Totuus on ihmisessä syvemmällä kuin ymmärrys. Siksi tulemme helposti epäilleeksi itseämme, kun toimimme totuutta kuunnellen.
Toisen hyvä on uhka sille, joka kantaa sisällään häpeää. Toinen saakin sen hyvän, jonka itse tarvitsisi, mutta jota ei voi oman arvottomuudentunteensa vuoksi itselleen sallia.
Mitä on hyväntahtoisuus? Se on sitä, että tahtoo toiselle hyvää. Mikä tekee sen mahdolliseksi? Se, että itsellä on hyvä olla. Silloin sietää sitä, että toinen saa jotain hyvää. Eikä vain siedä, vaan tahtoo sitä. Eikä vain tahdo, vaan jopa toimii sen eteen.
Rakkaus vaalii heikkoutta, häpeä muuttaa sen huonoudeksi.
Meidän on antauduttava altiiksi pelottaville asioille elämässämme, jotta antaisimme elämälle mahdollisuuden osoittaa, että rakkaus kantaa.
Tie kateuden voittamiseen kulkee sitä kautta, että teemme siitä myönteisiä johtopäätöksiä: annamme kateuden viedä meitä elämänmuutokseen, annamme sen muuttua myönteisiksi toimiksi, joista tulee askelmia kohti niitä asioita, mitä sisimpämme toivoo.
Syyllisyyteen vapautuminen on sitä, ettei enää selittele vääriä tekojaan tai syyttele muita, vaan ottaa teoistaan itse vastuun.
Luottamus syntyy siitä, että elää rakkaudessa. Se on vakuuttuneisuutta omasta arvosta ihmisenä, sen kokemista, että elämä kantaa, sen tietämistä, että riittää sellaisena kuin on.
Kuvat: Pexels
Tähdellä merkityt*- sanat sisältävät mainoslinkin