Mikä sinua innostaa liikkumaan? Meillä jokaisella on omat syymme liikkua. Yksi liikkuu ulkonäön vuoksi, toinen terveydellisten syiden ja toinen urheiluun liittyvien tavoitteiden vuoksi. Yhdelle urheilu voi olla pakokeino unohtaa henkiset murheet ja paineet. Mikä on sinun MIKSI-kysymyksesi liikunnan suhteen? Onko sinulla lajeja, joihin uppoudut eikä lähteminen treeneihin tunnu pakolliselta lisävelvoitteelta muiden joukossa? Jos näin on, olet todennäköisesti löytänyt oman lajisi.
Ymmärsin itse vasta + 30-vuotiaana mistä todella tykkään ja mistä en. Kaivoin esiin omat motiivini liikunnan suhteen. Olen vuosia ajatellut, että pitäisi käydä juoksulenkillä pysyäkseen fyysisesti kunnossa. Juoksulenkille lähteminen on ollut aina oma henkinen taistelu. En vain kerta kaikkiaan pidä siitä. Sen sijaan rakastan kävelyä luonnossa. Miksen siis tekisi sitä mitä rakastan ja mistä todella nautin?
Mietin, miksi ylipäätään olen pakottanut itseäni juoksemaan vuodesta toiseen. Huomasin, että syyt eivät ole enää valideja. Nuorempana, kun vielä pelasin jalkapalloa, oli pakko käydä juoksemassa, pystyäkseni pelaamaan 90min täysillä. Sen vuoksi kävin lenkillä, että pysyin pelikavereiden perässä. Syy oli siis ulkoapäin tuleva, sosiaalinen paine, mutta myös edellytys harrastuksessa kehittyäkseni.
Toinen syy myöhemmällä iällä oli ulkonäöllinen sekä terveyden ylläpitäminen. Ajattelin, että vain juoksemalla kunto kohenee ja pysyn fyysisesti kunnossa. Myös juoksemisen hyötyihin liittyvät, tehokkaat kalorinkulutukset, olivat minullekin tuttuja. Olin omaksunut uskomuksen, että jos ei liiku henki hieverissä ja veren maku suussa – ei se ole liikkumista ollenkaan. Nykyään tiedän, että se ei ole näin. Liikkua voi lempeästikin, mutta silti tehokkaasti.
Aktiivisen elämäntavan omaksuminen on paljon suurempi hyöty pitkällä aikavälillä kuin tunnin juoksulenkki kerran viikossa. Terveyttä ja ulkonäöllistä tyytyväisyyttä voi kohentaa paljon muillakin tavoilla. Itsensä pakonomainen ruoskiminen ei ainakaan edistä mielenterveyttä. Tällä hetkellä koen, että salaisuus kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on enemmän mielen hyvinvoinnista kiinni. Jos mieli on iloinen, virkeä ja vastaanottavainen, se motivoi tekemään parempia valintoja myös kehon suhteen. Kun oppii tuntemaan itsensä, löytää myös keinot, joilla huoltaa omaa kehoaan ja ylläpitää terveyttä mielekkäällä tavalla.
Vaikka suorastaan inhoan juoksemista yksin, rakastan silti juoksemista vaativia joukkuelajeja. Juokseminen pallopeleissä ”tulee kuin itsestään”. Sitä ei tarvitse miettiä erikseen, eikä salibandytreeneihin lähtöä tarvitse ikinä puntaroida kahta kertaa. Nykyisin treeneissä käyminen perustuu pelkkään vapaaehtoisuuteen ja hauskanpitoon.
Minulle urheilu nimenomaan on sosiaalinen laji. Kaikkein parasta urheilussa on hyvä peliporukka/seura, lajista riippumatta. Tykkään kokeilla erilaisia lajeja, yhdessä toisten kanssa. Ystävien kanssa kokeiltiin padelia kuukausi sitten. Aivan huippu laji! Lähden heti uudestaan, jos innokkaita pelikavereita löytyy.
Kavereiden kanssa liikkuessaa kunto kasvaa ja kaloritkin kuluvat, mutta ne ovat toissijaisia asioita. Liikunnan tuoma ilo vaikuttaa suoraan mielen hyvinvointiin. Kun keho voi paremmin, mielikin on kirkkaampi.
Toinen pakolta tuntuva liikuntamuoto on ollut minulle aina lihaskuntotreenit. Muistan jo lapsena, kun telinevoimistelutreeneissä viimeinen puoli tuntia tuntui tuskastuttavan hitaalta ja ennen kaikkea tylsältä. Tuohon viimeiseen puoleen tuntiin sisältyivät aina pakolliset lihaskuntoharjoitukset venyttelyineen. Olisin halunnut skipata ne ja voimistella senkin ajan. En ymmärtänyt niiden hyötyä konkreettisesti.
Olen aikuisiällä ajatellut monesti, että pitäisi hankkia salikortti ja alkaa treenaamaan kuntosalilla säännöllisesti. Syy on ollut terveydellinen. Tiedän, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee, sitä tärkeämpää olisi hyvä lihaskunto. Ajatus kuntosalille viikoittain kulkemisesta ei ole kuitenkaan motivoinut riittävästi, ja se on jäänyt. Silti saamattomuuden tunne on kaihertanut mielessä, että pitäisi ja enkö tosiaan saa aikaiseksi. Olen ollut pettynyt itseeni tämän vuoksi.
Viimeisten vuosien aikana olen käynyt läpi omaa elämääni. Olen tutustunut uudestaan itseeni ja siihen kuka Heli oikeastaan edes on? En tiedä, kuuluuko tämä johonkin ikäkriisiin (todennäköisesti 40v kriisi) vai onko tämä luonnollinen siirtymävaihe, kun kotiäitivuosien jälkeen alkaa käymään läpi omia tunteitaan ja tarpeitaan.
Näiden pohdintojen myötä muun muassa suhtautuminen liikuntaan on selkiytynyt. Enää en todellakaan harrasta mitään liikuntaa hampaat irvessä tai ulkoa tulevista paineista käsin. Liikkumisen ei tule perustua pakkoon. Olen löytänyt omat keinoni, jolla saavutan terveyttä edistävät tavoitteeni.
Olen suorastaan rakastunut kävelemiseen. Olen huomannut sen terveysvaikutukset erityisesti mielen hyvinvoinnissa. Kävelemisen avulla myös peruskunto pysyy yllä (ja sen ansiosta pysyn muiden perässä pelikentälläkin riittävän hyvin). Usein kuuntelen kävelylenkeillä podcasteja ja opiskelen samalla eri aihealueista. Toisinaan pelkät luonnon omat äänet riittävät. Välillä laitan ystävien kanssa kootun Spotify-listan päälle ja palaan musiikin kautta yhteisiin, mukaviin muistoihin. Kävellessä ehdin ajatella. Kotona pienten lasten kanssa on hankalaa välillä kuulla omia ajatuksiaan. Kävely rentouttaa ja luonnossa liikkuminen saa ajatukset positiivisemmaksi. Lue lisää aiemmin kirjoittamastani artikkelistani 6 faktaa metsän hyödyistä.
Rakastan joukkuelajeja, erityisesti jalkapalloa, pesäpalloa ja salibandya. Porukassa pelaamisessa motivoivat sosiaalisten suhteiden kehittyminen ja yksinkertaisesti pelitilanteiden hauskuus ja palkitsevuus. On ihan mahtavaa onnistua ja kannustaa myös muita yrittämään parhaansa oli kyseessä mahtava syöttökuvio, hyökkäystilanteen puolustaminen tai onnistuneesti tehty maali. Saan kaikista näistä äärettömän paljon iloa.
Tiedän, että lihaskunto on kaiken fyysisen hyvinvoinnin perusta. Mitä vanhemmaksi tulen, sen tärkeämpää on pitää huolta lihaskunnosta. Hyvä lihaskunto takaa paremman vanhuuden, esimerkiksi tasapainon, tuki- ja liikuntaelinten toimivuuden kannalta. Tiedän, etten saa itseäni kuntosalille lähtemään ja nuoruusvuosien ryhmäliikuntatunnitkin (joista kyllä pidin!) ovat kiireisen elämäntilanteen vuoksi jääneet pois. Olen kuitenkin löytänyt oman mielekkään tavan ylläpitää lihaskuntoa. Teen 15-20 min kotijumppia omaa kehonpainoa avuksi käyttäen. Parasta tässä kotitreenissä on se, että lähtemisen kankeus jää pois ja lyhyet treenit motivoivat minua. Kotitreenit eivät vaadi paljon: ei rahaa, eikä aikaa, ei treenivälineitä eikä -vaatteita. Kotitreenit eivät ole aikaan eikä paikkaan sidottuja.
Olen ollut aina liikunnallinen lapsi. Pidin jo lapsena monista eri lajeista, kiipeilin puissa, rakastin tanssimista, tykkäsin jumpata ja temppuilla. Pikkusiskon kanssa tanssittiin päivät pitkät Spice Girlsin tahtiin ja seisottiin enemmän käsillä kuin jaloilla. Siitä lähti ajatus, miksi en tekisi niitä edelleen? Parasta ajanvietettä, lastenkin kanssa, on laittaa musiikki täysille ja tanssia sielunsa kyllyydestä. Iltaisin on ihanaa nostaa jalat kirjaimellisesti kohti kattoa ja treenata vähän käsillä seisontaa. Helppoa, halpaa, hyödyllistä ja ennen kaikkea hauskaa!
Kannustan miettimään omia motiiveja liikkumisen suhteen. Mistä uskomukset ja ajatukset ovat peräisin ja tukevatko ne omaa hyvinvointiasi? Liikutko koska on pakko, vai liikutko koska haluat, saat ja pystyt? Liikkuminen vaikuttaa hyvin monella tavalla elimistöön. Liikkuminen ei muokkaa vain kehoa, vaan sillä on positiivisia vaikutuksia mieleen ja sosiaalisiin suhteisiin. Jos haluat solutasolla ”siirtää aikaa taaksepäin”, on lähdettävä liikkeelle. Kannustan kokeilemaan eri lajeja ja etsimään itselle ne sopivimmat keinot. Aloita miettiminen vaikka siitä, mistä pidit lapsena. Do what you love ja sen jälkeen Niken sanoin: Just do it!
